Yhdistykset / järjestöt

Kyläyhdistys

Oravasaaren kyläyhdistys ry on perustettu vuonna 1997. Yhdistys toimii Oravasaaren toiminnallisella kyläalueella, joka käsittää myös Toivakan kunnan lähialueet Haukanmaahan ja Peiponsalmeen asti. Yhdistyksen tarkoituksena on turvata peruspalveluiden säilyminen Oravasaaressa sekä edistää kyläläisten hyvinvointia, yhteistoimintaa ja parantaa viihtyisyyttä kylässä. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen Oravasaaren asukas tai kesäasukas, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.

”Luonnonläheinen, toimelias, viihtyisä ja turvallinen asuinyhteisö. Eheä, kehittyvä maalaismaisema, riittävä tasapainoinen väestöpohja tarvittavaan toimeliaisuuteen”. Niihin päämääriin tähtää yhdistyksen toiminta!

Kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluvat Anne Eskelinen, Hanna-Kaisa Häkkinen, Hanna Hämäläinen, Jaana Ijäs, Kirsi Manninen, Piia Pakarinen, Tuomas Puura, Alpo Raitanen, Janne Särkimäki, Sinituulia Valkonen ja Matti Välitalo.

Maa- ja kotitalousnaiset

Oravasaaren maa- ja kotitalousnaiset perustettiin vuonna 1954. Toiminta-ajatuksena on ollut alusta lähtien naisten tiedon kartuttaminen sekä kotitalouteen ja kodinhoitoon että puutarhanhoitoon liittyvissä asioissa pitämällä kursseja, opintopiirejä ja retkeilemällä. Henkistä hyvinvointia on myös ylläpidetty mm. teatteri- ja muilla retkillä. Kokoonnumme talvikautena n. kahdesti kuukaudessa vuorollaan kunkin jäsenen kotona ”porinapiiriin”, ellei ole muuta aihetta. Jäseniä on tällä hetkellä 25 ja kaikki kylän naiset ovat tervetulleita joukkomme. Jäsenmaksu on 5 euroa / vuosi.